12.8.2018

Eteisen muutos.


Olemme kohta asuneet kodissamme kaksi vuotta. Aika on mennyt nopeasti ja remonttimme on hieman seissyt. Visuaaliselle ihmiselle seisominen on ollut välillä hieman haastavaa. Kesän aikana olemme saaneet remonttiamme hieman eteenpäin eteisemme osalta. 
Tila on haastava kalustaa/ sisustaa. Eteisessä on 7,8m2 -> ja mm. 4 kpl ovia, rappuskäytävä sekä ylös/ alas, hormikotelo ym. Lattia on alkuperäinen mosaiikkiparketti. Lattiaan minulla on viha-rakkaussuhde. Se on kolmessakymmenessä vuodessa päässyt pahasti kellastumaan. Eteisen osalta lattia on vielä hyvässä kunnossa. Vaikka kaipaankin vanhan kotimme valkoiseksi maalattuja puulattioita - olen päättänyt antaa tällä lattialle vielä mahdollisuuden. Lattian tulee tuttu lattiankunnostaja hiomaan ja käsittelemään vaaleammaksi. Samalla asennetaan valkoiset lattialistat.


Remontin aloitimme purkamalla vanhan huonokuntoisen peiliovellisen liukuovikaapin. Sen jälkeen irroitin lattialistat ja maalasin seinät Tikkurilan Remontti-Ässällä sävy. F497 paperi.
Uuden kaapiston tilasin Keittiömaailman valikoimista, josta löytyi huoneen aukkokohtaan juuri oikean kokoinen kaapisto. Kaapiston korkeus oli myös hyvä, näin saimme miltein tuplasti enemmän säilytystilaa edelliseen kaappiin verrattuna.  Ovimalliksi valikoitui A la Carte malliston Neve ovi ja marmorinuppi vetimet. 



Kaapin sisällä on paljon tankotilaa ja hyllyjä lapasia, kenkiä ym. varten. Tämä lisätila tulee tarpeeseen varsinkin talviaikaan.
Kaapin asensi monessa asiakaskohteessanikin ollut huippu ammattilainen Teijo Lahtinen. Teijon kanssa työskentely sujuu aina todella hyvin ja hänen kädenjälki on siistiä.


Menun penkki sai kaverikseen Lasistamon mittojen mukaan valmistaman pyöreän peilin.
Lasistamo on sisustuslasien erikoisliike pääkaupunkiseudulla. Heidän valikoimissaan on mm.välitilanlaseja, peilejä, saunan lasiseiniä,ovia ym. Ihan mahtava liike ja palvelu ammattitaitoista.

Eteinen kaipaa vielä lattian hiontaa, listoja, uusia valaisimia, mattoa ja verhoa. Olisiko sinulla heittää vinkkiä, mitkä kävisivät tähän tilaan?

Ohessa vielä kuva ennen muutosta. 

 

Seuraavaksi remonttivuorossa on keittiömme. En malta odottaa lopputulosta.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Halauksin. Sanna



* Eteisen kaapistosta (Keittiömaailma) ja peilistä (Lasistamo) saatu alennusta.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti