31.8.2013
Olohuoneen maalattu seinä
Meillä on pojan koulu alkanut tosi hyvin. Meidän eppuluokkalainen on ollut tosi tohkeissaan koulusta ja opettaja on tosi mukava. Minun paluuni töihin loman jälkeen on sujunut myös ihan ok.
Mutta vielä paluu lomaani - mullahan oli tavoitteena lomalla irroittaa olohuoneen vanhat tapetit pois ja maalata seinä harmaaksi.Yes, tämän myös sain aikaiseksi. Tulen maalaamaan ielä tähän päälle Tikkurilan Tunto hienolla betoseinää jäljittävän pinnan. Tämä odottaa siis sitä seuraavaa lomaa..Mielestäni jo aijemmin Nougatista tilaamani HAGEDORNHAGENin perhonen ja sudenkorento julisteet tulevat paremmin nyt esille tämän sävyn kera (kun vahasta vaaleasta seinästä).
Mukavaa viikonloppua
p.s. joulupukki- haluaisin uuden sohvan ja kameran..
24.8.2013
LAUANTAI
Meillä tänään tiedossa tyttären tanssitunti, miehen juoksutreenit maratonia varten, poika meinasi kasata Legoja koko päivän ja mulla olohuoneen seinän maalauksen viimeistelyä ja olohuoneen tavaroiden järjestelemistä paikoilleen. Perus setti siis - ihanaa kun aurinko paistaa.
22.8.2013
Kotivinkin nettisivun yksi katsotuimista
Kävin pitkästä aikaa Kotivinkin nettisivuilla. Ilokseni huomasin, että kodistamme tehty juttu (ilmestyi 24.4.13.) on edelleen yksi katsotuimista jutuista - Mukavaa. Olen vielä tämän viikon lomalla ja olen repinyt olohuoneesta vanhoja tapetteja pois ja tänään olisi tarkoitus aloittaa maalaustyöt.
Ohessa Krista Keltasen ottamat kuvat kodistamme -voikun osaisin kuvata kuin Krista.
Ohessa Krista Keltasen ottamat kuvat kodistamme -voikun osaisin kuvata kuin Krista.
18.8.2013
Ravintola OLO
Mini lomallamme Helsingissä kävimme mieheni kanssa juhlistamassa syntymäpäiviäni hyvän ruoan merkeissä Ravintola OLOSSA. Olossa on kaksi eri menua Retki tai Matka-joista me valikoimme Retken.
Ravintola oli juuri muuttanut uusiin tiloihin Pohjoisesplanadi 5. Sisustus ei mielestäni ollut vielä ihan valmis ja ikkunastamme näkyi remontin maalipurkit jne. Mutta henkilökunta oli mukavaa/ammattitaitoista ja ruoka hyvää.

15.8.2013
Koululaisen huone
Meillä pojan ensimmäinen koulu viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. Mä olen ollut vähän nuhassa (kurjaa sairastaa kesälomalla). Mutta olen saanut onneksi laittettua koululaisen huonetta uuteen loistoon.
Inhoan silittämistä - pahoittelen siis että lakanat eivät ole silitetty :)
Inhoan silittämistä - pahoittelen siis että lakanat eivät ole silitetty :)
13.8.2013
EPPU LUOKKALAINEN
Rakas esikoiseni aloitit tänään koulun. Vettä satoi kaatamalla ja ukkonen pauhasi.
Siltä lähdit hymyissä suin kohti koulua. Haikea olo äidillä..
Onneksi seurassasi kulkee pihasta monta hyvää kaveria samaan kouluun.
TURVALLISTA KOULUMATKAA RAKAS
Siltä lähdit hymyissä suin kohti koulua. Haikea olo äidillä..
Onneksi seurassasi kulkee pihasta monta hyvää kaveria samaan kouluun.
TURVALLISTA KOULUMATKAA RAKAS
12.8.2013
SISUSTUSLIIKE PEROBA
Lauantaina pistäydyin mukavassa Sisustusliike Peroba:ssa.
Heillähän on myynnissä Hyvinkään Asuntomessuilla suuren suosion saaneet betoniset jakkarat, ruoka ja sohvapöydät. Itse ostin kangaskassin tekstillä: Hats gloves scarves. ja rautalankakorin hedelmille.
Liike on täynnä kaikkea ihanaa ja palvelu on todella ystävällistä. Peroballa on myös nettikauppa.

11.8.2013
MINI LOMALLA HELSINGISSÄ
Olin mieheni kanssa mini lomalla Helsingissä (asutaan Vantaalla).
Tarkoitus oli lähteä kahdestaan Kööpenhaminaan, mutta matkat olivat muun Euroopan vielä lomailessa turhan kalliita. Joten pieheys iski ja varasimme 2 yöksi huoneen Sokos Hotel Aleksanterista.
Hotellin lähellä oli onneksi myös pari lempi sisustusliikettäni: Nougat ja Peroba. Matkan aikana shoppailtiin, käytiin mm. ravintola Olossa syömässä, elokuvissa ja nukuttiin hyvin (luksusta meille vanhemmille).
Mukavaa oli ja voin lämpimästi suositella muillekkin.
MUKAVAA SUNNUNTAITA

8.8.2013
Sisustussuunnitelma 5h+k+s
Sain olla mukana mukavassa sisustussuunnittelu projektissa lapsiperheen rivitalo kodissa.
Autoin pintamateriaalijen (maalien, lattien lakkauksen, tapettien ja keittiön suunnittelun osalta).
Perheellä on hyvä oma maku ja yhteistyömme sujui mutkattomasti. Tekstiilit, huonekalut ja sisustustavarat on perheen omia hankintoja.
Ohessa kuvia ennen muutosta ja muutoksen jälkeen.

![]() |
Keittiö muutoksen jälkeen |
![]() |
Keittiö ennen muutosta |
![]() |
WC jälkeen muutoksen (seinäkaakelit maalattiin kaakelimaalilla) |
![]() |
WC ennen muutosta |
![]() |
Portaat muutoksen jälkeen |
![]() |
Portaat ennen muutosta |
![]() |
Pojan huone |
![]() | |||||||||
Olohuone ennen muutosta |
![]() |
Olohuone muutoksen jälkeen |
![]() |
Olohuone muutoksen jälkeen |
4.8.2013
HYVINKÄÄN ASUNTOMESSUT 2013
Kävin viikko sitten vihdoin Hyvinkään Asuntomessuilla. Päivä oli tosi kuuma ja vieraita messuilla paljon - joten kaikista mukavista yksityiskohdista en saanut kuvia.
Työkamuni Heikki rakensi perheensä kanssa messukohteen nro.30 VILLA AINOA. Tässä kohteessa sain olla mukana suunnittelijana pintamariaalien hankinnan määrien osalta (kuinka paljon esim.laattaa meni keittiöön, tapettia makuuhuoneeseen ja jne. Tea-Maariia Pyykkönen käsialaa olivat sisustus, tekstiilit ym.
Mielestäni paras neliöiden käyttö:
JÄMERÄ - SISU
Mielestäni paras tunnelma:
LAMMI-KIVITALO MAJA
Tässä kohteessa arvostan sitä, että omistajat ovat tehneet talosta suurimman osan itse. Olisin itse kaivannut taloon aavistuksen parempaa valaistussuunnittelua.
Mielestäni paras valaistussuunnittelu
ROCK- KIVITALO CLIFF
Mielestäni paras sisustus ja tekstiilit
TALVIPALATSI MammuttiHirsi
Tässä kohteessa olisin vielä astetta enemmän panostanut lasten huoneiden sisustukseen.
VILLA AINOA
Kiva hotellimainen makuuhuone

Kuva: Rock- Kivitalot |
Mielestäni paras sisustus ja tekstiilit
TALVIPALATSI MammuttiHirsi
Tässä kohteessa olisin vielä astetta enemmän panostanut lasten huoneiden sisustukseen.
VILLA AINOA
Kiva hotellimainen makuuhuone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)