31.8.2018

Jenkastudio ja arvonta

*Kaupallinen yhteistyö Jenkastudion kanssa.

Kesälomalla tutustuin ihanaan Jenniin ja hänen perheeseensä ystäväni mökillä. Illan aikana selvisi että Jenni on suomalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja taidegraafikko joka asuu nykyään Espanjassa, mutta on asunut ja työskennellyt sekä Iso-Britanniassa että Meksikossa. Jenni on monipuolinen taiteilija, jonka tuotantoon kuuluvat maalaustyöt, kollaasit,  digikuvitus, tekstiilisuunnittelu, näyteikkunoiden somistus sekä sisustussuunnittelu. 



Jenni kasvoi metsien ja järvien keskellä, joten luonto ja sen läheisyys ovat tärkeä osa Jennin elämää ja merkittävä inspiraation lähde hänen taiteessaan. Somistustöissään hän käyttää kierrätettäviä materiaaleja ja painaa teoksensa aina mahdollisuuksien mukaan ympäristöystävälliselle paperille. Useat kulttuurit ja tyylit ovat vaikuttaneet Jennin töihin. Niinpä hänen taiteessaan sekoittuvat niin skandinaavinen, pelkistetty tyyli kuin myös geometriset muodot sekä vahvat vastakohtaiset värit.



Jennin töitä on myynnissä hänen omassa verkkokaupassaan Jenkastudio sekä useissa design marketeissa. Postitus onnistuu myös kätevästi Suomeen. Osa hänen töistään on löytänyt tiensä jopa Australiaan, Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan saakka. Hän nauttii uusista haasteista sekä erityyppisten asiakkaiden ja tilausten parissa työskentelystä. 


Meille valikoitui malliston flamingo ja laiskiainen printit. Lisäksi kätevät postikortit, minkä kortin saaja tai lähettäjä voi värittää. Tuotteet olivat pakattu kauniisti kierrätettävään pakettiin ja kuoreen. Printit sopivat hyvin neitimme huoneeseen ja ovat hänen mielestään hauskat.

Nyt sinullakin on mahdollista voittaa arvonnasta nämä tuotteet itsellesi tai lahjaksi.

Arvonnan säännöt: 
Seuraa Sisustus COCO blogia ja Jenkastudio Facebook sivua.
Kommentoi alle, mikä Jennin tuotteista mielyttää sinua eniten ja mitä toivoisit esim. mallistoon lisää? Tällöin saat yhden arvan. Lisäarvan sinun mahdollista saada myös osallistumalla Sisustus COCO:n Instagram sivuilla arvontaa. Muista kommentoida monellako arvalla osallistut arvontaan.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 9.9.2018 klo.21 . 
Onnea arvontaan!

Terveisin. Sanna ja Jenni



*Tuotteet ja arpajaispalkinto saatu Jenkastudio. 
Joka maksaa arpajaisveron. Facebook, Instagram ja Blogger eivät ole osallisena arvontaan.

12.8.2018

Eteisen muutos.


Olemme kohta asuneet kodissamme kaksi vuotta. Aika on mennyt nopeasti ja remonttimme on hieman seissyt. Visuaaliselle ihmiselle seisominen on ollut välillä hieman haastavaa. Kesän aikana olemme saaneet remonttiamme hieman eteenpäin eteisemme osalta. 
Tila on haastava kalustaa/ sisustaa. Eteisessä on 7,8m2 -> ja mm. 4 kpl ovia, rappuskäytävä sekä ylös/ alas, hormikotelo ym. Lattia on alkuperäinen mosaiikkiparketti. Lattiaan minulla on viha-rakkaussuhde. Se on kolmessakymmenessä vuodessa päässyt pahasti kellastumaan. Eteisen osalta lattia on vielä hyvässä kunnossa. Vaikka kaipaankin vanhan kotimme valkoiseksi maalattuja puulattioita - olen päättänyt antaa tällä lattialle vielä mahdollisuuden. Lattian tulee tuttu lattiankunnostaja hiomaan ja käsittelemään vaaleammaksi. Samalla asennetaan valkoiset lattialistat.


Remontin aloitimme purkamalla vanhan huonokuntoisen peiliovellisen liukuovikaapin. Sen jälkeen irroitin lattialistat ja maalasin seinät Tikkurilan Remontti-Ässällä sävy. F497 paperi.
Uuden kaapiston tilasin Keittiömaailman valikoimista, josta löytyi huoneen aukkokohtaan juuri oikean kokoinen kaapisto. Kaapiston korkeus oli myös hyvä, näin saimme miltein tuplasti enemmän säilytystilaa edelliseen kaappiin verrattuna.  Ovimalliksi valikoitui A la Carte malliston Neve ovi ja marmorinuppi vetimet. 



Kaapin sisällä on paljon tankotilaa ja hyllyjä lapasia, kenkiä ym. varten. Tämä lisätila tulee tarpeeseen varsinkin talviaikaan.
Kaapin asensi monessa asiakaskohteessanikin ollut huippu ammattilainen Teijo Lahtinen. Teijon kanssa työskentely sujuu aina todella hyvin ja hänen kädenjälki on siistiä.


Menun penkki sai kaverikseen Lasistamon mittojen mukaan valmistaman pyöreän peilin.
Lasistamo on sisustuslasien erikoisliike pääkaupunkiseudulla. Heidän valikoimissaan on mm.välitilanlaseja, peilejä, saunan lasiseiniä,ovia ym. Ihan mahtava liike ja palvelu ammattitaitoista.

Eteinen kaipaa vielä lattian hiontaa, listoja, uusia valaisimia, mattoa ja verhoa. Olisiko sinulla heittää vinkkiä, mitkä kävisivät tähän tilaan?

Ohessa vielä kuva ennen muutosta. 

 

Seuraavaksi remonttivuorossa on keittiömme. En malta odottaa lopputulosta.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Halauksin. Sanna



* Eteisen kaapistosta (Keittiömaailma) ja peilistä (Lasistamo) saatu alennusta.




 

5.8.2018

Kesä koti


Aivan ihana kesä. 

Valoa ja lämpöä on riittänyt. 
Mä nautin valosta ja lämmöstä. Ihanteellisin lämpötila on mulle +25'C. 
Kesän aikana ollaan reissattu, nähty ystäviä ja sukulaisia. 
Valvottu pitkään, syöty ja juotu hyvin.

Tänään syötiin mansikkakakku hyvän kesän kunniaksi!

Kiitos kesä 2018 - olit mahtava meille!

Mukavaa iltaa kaikille.

Halauksin. Sanna


p.s. meidän remontti on hieman edennyt - eteinen on maalattu, sinne on asennettu uusi vaatekaappi ym. Kuvia muutoksesta myöhemmin.