11.1.2015

Sydämentykytyksiä haaste.

"Onko sinulla tuotteita joista olet haaveillut pitkään. Mikä valaisin, matto tai tuoli saa aina sydämesi läpättämään? Et kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hankkia sitä, syystä tai toisesta."

Sain Deko 133 - blogin Kristiinalta haasteen, jossa pyydetään listaamaan omat pitkäaikaishaaveet ja kertomaan miksi tyydyn vain ylimääräisiin sydämentykytyksiin enkä hanki näitä ihanuuksia omaksi. Haaste on lähtöisin ihalta Suvilta Retromoderni - blogista. Ensimmäinen haaveeni on

 DSW- TUOLIT 6 kpl ison ruokapöytämme ympärille olohuoneeseen. Tämän hetkinen pöytämme vetelee viimeisiää korjauksista huolimatta (ollut minulla jo 15 vuotta). Värivalinta ehkä valkoinen, mustakin olisi aika kiva.
 
 Ikean Norden ruokapöytä DSW- Tuolien kaveriksi samaan paikkaan. Tykkään järjestää juhlia, joten tähän pöytään mahtuu tarvittaessa isompikin porukka syömään. 
 Pienehköön keittiöömme haaveilen Ikean Docksta pöydästä. Vanha pöytämme myös tässä tilassa on huonossa kunnossa ja tarvitsisi pikaisesti uuden.
 Pöydän kaveriksi samaan tilaan 4 kpl DSR -TUOLEJA.


 Pöydän päälle A 330S Golden Bell riippuvalaisin valkoisena tai mustana.


 Makuuhuoneemme tarvitsi myös uuden valaisimen. Haaveilen tähän tilaan Normann Copenhagen Bell riippuvalaisinta. Makuuhuoneemme on iso, joten näitä voisi olla pieni ja iso. 


Kiitos Kristiina mukavasta haasteesta. Toivottavasti saan joskus nämä haaveni toteutettua- lotto voittoa odotellessa. Mukaan haastan seuraavat blogit:

Koti kaupungin laidalla


Kuvat lainattu Google

27 kommenttia:

  1. Lämmin ja iso kiitos haasteesta Sanna <3 Laitampa tämän listalle :)

    Oli mukava nähdä sinun haaveesi, kauniita ja ajattomia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kivaa nähdä sinunkin sydämmentykytykset Seija <3

      Poista
  2. Kivoja haaveita sullakin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania tykytyksiä :) Munkin pitäisi tehdä tämä.

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä ihania tykytyksiä sinun listallasi onkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat moni ollut jo pitkään mulla mielessä <3

      Poista
  5. Ihanat tykytykset! Nuo ekat tuolit kotiuttaisin valkoisena mieluusti itsekin! :)

    VastaaPoista
  6. Voi mitä ihania haaveita! Onneksi haaveilla saa ihan ilmaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - onneksi haaveilu ei maksa mitään :)
      Mukavaa viikkoa Kerttu.

      Poista
  7. Mahtavia haaveita!!! Siis et usko, mä oon ihan totaalikyllästynyt meidän ruokapöytään ja oon yrittänyt puhua nyt useamman viikon ajan J:tä ympäri, että hankittaisiin tuo Ikean Norden pöytä (tosin puunvärisenä):)!!!! Ostolupaa ei oo vielä heltynyt:D Kyllä mä sen ostoluvan vielä hankin:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen yrittänyt R puhua, että voitaisko jo ostaa edes tämä pöytä :)
      Mäkin hankin kyllä ostoluvan ;)

      Poista
  8. Kiitos oikein paljon haasteesta. :)
    Ihania haaveita ja noista voisin ottaa kaikki myös omaan kotiin. :)

    VastaaPoista
  9. Ihanalta näyttää, mutta niin näyttää kyllä kotinnekin tuossa sinun uudehkossa bannerissasi, oikein houkuttelevalta :-))
    Mietin juuri onkohan tuo se pöytä mikä meilläkin on ruokapöytänä ja minusta siinä on kiva moderni ilme pienellä lämmöllä höystettynä.
    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi banneri ja ulkoasu on ihana - Kyllä Aino-Kaisa on taitava <3
      Teidän pöytä on kyllä ihana ja sopii todella hyvin kotiinne.
      Halauksia Päivi <3

      Poista
  10. Vautsit, mitä haaveita sinulla... aivan ihania. Minäkin toivon, että voitat lottovoiton:)))
    Kiitos sinulle haasteesta. Otan sen ilomielin vastaan...

    VastaaPoista
  11. Oih oih, voisin ottaa näistä kyllä omalle listalle useammankin! Ihania haaveita, Sanna! <3

    VastaaPoista
  12. Uuu wau!! :))

    Ja kiitos haasteesta! :)) Tätä täytyykin ikein pohtia, heh voi olla nimittäin mulle pikkasen vaikeampaa "löytää" niitä ihanuuksia joista haaveilen, kun tyyli on niin erilainen :) Mutta kyllähän niitä on! Hehe :)
    Ihanaa viikkoa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kivaa jos tartut haasteeseen ystäväni <3
      Uuden ja vanhan yhdistäminen on niin kivaa :)

      Poista
  13. Ai vitsi miten ihania haaveita. :)

    VastaaPoista