8.8.2014

5 Uutta kuvaa -haaste.


 
 
 
Sain upealta Fridalta Koti kaupungin laidalta hauskan haasteen: Kuvaa kodistasi 5 minuutissa 5 uutta, eri kuva kulmaa.
Onneksi äitini oli työpäivämme ajan lapsia hoitamassa meillä ja oli innostunut hieman siivoilemaan.Hän oli siivouksen jälkeen keksinyt lapsille puuhaa ulkona, joten paikat olivat tip top kun saavuin töistä -joten tartuin heti kameraan.

1. Kuva.
Makuuhuoneessamme on peili, jota en ole aikaisemmin kuvannut tänne. Arjen pelastaja ja ei pelastaja.

2. Kuva.
Makuuhuoneestamme ovelta päin tultaessa. Makuuhuoneemme on melko suuri ja haaveilen tänne isommista vaatekaapista (nyt 60-luvun puukaapit).

3. Kuva.
Olohuoneestamme parvekkaalta päin katsottuna. Tähän haluaisin lisää tauluja ym. Ensiksi on vain hommattava miehen pyynnöstä isompi tv seinälle kiinnitettynä.

4. Kuva.
Koululaisen huone -poikani tykkää kartasta seinällä. Vanhoihin Muurame lipastoihin mahtuu hyvin pikku tavaraa, Aku Ankat ym. Myös sängyn alla on säilytys pussukoita. Tänne vaihdan jossakin vaiheessa uuden tapetin.

5. Kuva.
Prinsessan huone -tyttöni tykkää Mailegin pupuista ym. Hän nukkuu vanhassa sängyssäni 80-luvulta. Haaveilen hänelle uudesta sängystä. Tässä huoneessa on ainut ei valkoinen lattia. Sen toivottavasti saan pian aikaiseksi maalata.

Kiitos Frida haasteesta -oli mukavaa kuvata uusia kulmia. Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaville ihanille:





MUKAVAA VIIKONLOPPUA
Sanna

p.s. Olen nyt myös Instagramissa ja Pintarestissa nimellä Sisustus COCO - Tervetuloa seuraamaan myös sinne.
 


28 kommenttia:

  1. Tää on kiva haaste! Ja hei, hieno on tuo rottinkituoli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva haaste :) Rottinki tuoli on Ikeasta ja siinä on aika hyvä istua.

      Poista
  2. Kaunis tuon työpöydän ja tuolin yhdistelmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ostin tämän ihanan Tolix tuolin kamuni kirpparilta :)

      Poista
  3. Ihania uusia kuvakulmia, tuo makkarin peili on niin kaunis!
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äidilleni siivouksesta -oli huomattavasti mukavampi kuvata nopeasti :)
      Ihanaa viikonloppua Jenni <3

      Poista
  4. Ihania kuvakulmia KAUNIISTA kodista:)
    Kiva, kun tartuit haasteeseen.
    Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida mukavasta haasteesta ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Kiitos tästä haasteesta kovasti :-) koetan toteuttaa ilman muuta :-)
    Teillä on niin sievää ♡

    Mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva jos tartut haasteeseen :)
      Mukavaa lauantaita Seija <3

      Poista
  6. Kauniita kuvia <3 <3 Ihanaa viikonloppua Sa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S - Oli vahingossa unohtunut kirjoittaa koko nimi :)
      Nyt se on korjattu.
      Mukavaa viikonloppua S <3

      Poista
  7. Kivoja kuvakulmia, ja niin kaunis koti teillä :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta♥ Mä olenkin tämän jo aiemmin toteuttanut, joten nyt en tartu haasteeseen:) Ihanaista viikonloppua koko teidän perheelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin teille ihanat <3
      halauksia tuhat!!

      Poista
  9. Kiitos haasteesta! Onpa kiva nähdä uusia kuvakulmia kotoasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä -olisi kivaa jos tartut haasteeseen joku päivä.

      Poista
  10. Meiltä löytyy kans tuo Ikean musta tuoli, vitsit miten pouf sopii sen kanssa! :) Hyvä syy taas haaveilla kyseisestä ihanuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poufin kera siinä on mun mielestä parempi istua kuin ilman.
      Mukavaa sunnuntaita Laura.

      Poista
  11. Tosi kaunista teillä kyllä on!!! Ihania juttuja koti täynnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa kylään meille <3

      Poista
  12. Niin kaunista! Ja ihana tuo kartta! Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini. Poikani tykkää kartasta tosi paljon. Kartta parantaa myös huoneen akustiikkaa.
      Ihanaa sunnuntaita.

      Poista